22.6.2010

Kontrollikäynti, leikkauksesta vajaa 3 viikkoa

Eilen oli kontrollikäynti eläinlääkärissä. Lääkärin mielestä Nero on parantunut hyvin, mutta painotti edelleen liikunnan rajoittamisen tärkeyttä. Hihnakävelyitä pitäisi tehdä n. 4 kertaa päivässä, eli mieluiten monta lyhyttä kuin muutama pidempi, ettei tule liikaa rasitusta. Lääkäri suositteli myös lisää vesiterapiaa. Särkylääkkeiden antamisen voi nyt lopettaa.

Lääkäri myönsi nyt itsekin, että oli Nerosta huolissaan leikkauksen jälkeisinä päivinä kun takapää oli niin voimaton. Eli ilmeisesti leikkauksen jälkeen koiran ei "pitäisi" ihan niin huonossa kunnossa olla kuin Nero oli. Onneksi lääkäri ei sanonut tätä silloin, olisin varmaan saanut slaagin :S. Lääkäri vaikutti koko ajan toiveikkaalta eikä antanut ymmärtää, että olisi ollut huolissaan. Tietysti hän näkee näitä tapauksia varmaan viikottain / kuukausittain, että hänelle nämä ovat arkipäivää ja jokainen potilas varmaan käyttäytyy eri lailla. Lääkäri sanoi, että parin kuukauden päästä Neron pitäisi olla ennallaan. Siihen asti liikuntaa on vahvasti rajoitettava.

Samalla kerralla otettiin kaikki rokotukset, jotka piti uusia. Nyt on taas kaikki ajantasalla!

Heinäkuun alussa mennään sitten taas näytille.

Ei kommentteja: