6.6.2010

Leikkauksesta 4 päivää

Eilen illalla olikin taas vatsa ihan löysällä, ei tainnutkaan johtua antibiooteista (joten jatkoin vanhojen antibioottien antamista). Vaipoissa piti sitten ilta viettää, kun pylly oli märkänä koko ajan. Lisäksi virtsaaminen oli hallitsematonta. Vaikka saatiin tehtyä monet pissit päivän aikana ulos, niin silti tuli housuun. Vaipat on olleet kyllä hyvä systeemi, ihan tavalliset X-tra merkkiset maxi-housuvaipat vaan ja niihin hännälle reikä. Ne ei tosin kestä jalassa jos koira möyrii pedissään tms. Yöksi jätinkin vaipat jalkaan.

Yö meni tosi hyvin, parin tunnin välein heräsin siihen kun Nero vaihto asentoa ja alusta rapisi kun on muovitettu lakana. Kertaakaan se ei yöllä nyt itkenyt kuten muina öinä, vaan nukkui rauhallisesti koko yön. Vaipatkin lähtivät jalasta, mutta onneksi oli peti puhdas vielä aamullakin eli vatsa oli rauhoittunut.

Tänään koirat onkin olleet melkein koko päivän pihalla. Nero on nauttinut auringosta ja yrittää vähän kulkea itsestään pitkin pihaa. Kyllä sen tunto on jaloissa parantunut, nipistelin niitä tänään niin aika herkästi kyllä tunsi mitä tein. Lisäksi se kirputtaa niitä, mitäköhän se tarkoittaa? Palaileeko tunto vai mitä? Nyt kun vaan jatkuisi sää aurinkoisena niin päivätkin menisi helpommin kun ei tartteisi sisällä kököttää.

Tänään Nero on tehnyt kahdet kakat ja ne ei olleet yhtään löysiä. Toivottavasti maha nyt pysyy hyvässä kunnossa. Virtsaaminen on vähän holtitonta, mutta pääasia että virtsaa tulee!

Ei kommentteja: